Uutisia maailmalle

"Hei kuule maailma, minä olen raskaana!" tekisi mieleni huutaa. Sisälläni kasvaa uusi elämä, vaikka ulospäin sitä ei huomaa. Kannan sisälläni salaisuutta ja ihmettä: pientä ihmisenalkua, joka on päättänyt kiinnittyä elämään kysymättä lupaa keneltäkään. Ei kai sellaista voi kieltääkään, vaikkei tämä suunniteltua ollut. Elämä kulkee omia polkujaan.

Kuukautiset ovat olleet myöhässä jo hyvän tovin. Ensimmäisen raskaustestin tein kaiken varalta perjantaina marraskuun 18. viikonloppua silmällä pitäen. Se oli negatiivinen, kuten myös seuraavana perjantaina tehty uusi varmistus. Sattuuhan näitä, ajattelin, kuukautiskierto on ennenkin säikäytellyt vastaavanlaisesti, viime toukokuussa pääsin kiertopäivään 63 asti, ja muutamaan testitikkuun pissasin silloinkin. Joku internetin tietolähde väitti, että moinen saattaa johtua yhdestä väliin jääneestä ovulaatiosta, jolloin tuleekin ikäänkuin kaksi kiertoa peräkkäin ilman kuukautisia. Kukapa näistä kehonsa liikkeistä ottaa selvän.

Tiistai-iltana 29. päivä naisen vaisto astui ohjaimiin. Ihmettelin koko päivän kestänyttä väsymystä ja rintojen arkuutta, kuoroharjoituksissa tuntunutta nopeaa verensokerin laskua ja huimausta, sekä emättimen seudun juilimista. Nyt ne kuukautiset sitten alkavat viimein, tai sitten. Kerrattuani vauva.fin "Alkuraskauden oireet" -keskustelun, ei uni sinä yönä niin vain tullutkaan. Aamulla tuplapakkauksesta jäänyt testiliuska taas käteen ja näytehommiin. Negatiivinen, huojentava negatiivinen tulos. Mutta vaisto ei jättänyt rauhaan, ja illan ajatusten käydessä kimppuun huomasin myös, että aamun testiliuskassa oli ns. roskishaamu - hyvin hailakka viiva joka oli ilmaantunut joskus päivän aikana. Kaikkihan raskautta odottavat tai pelkäävät tietävät, ettei haamusta saa päätellä mitään, vaan testi on luettava ohjeaikana. Mutta saako kipeistä rinnoista ja intuitiosta tehdä päätelmiä? Epävarmuus kalvaa mieltä ja valvottaa: vieläkö monta unetonta yötä, vieläkö monta kertaa täytyy tuhlata apteekkiin turhaan.

Joulukuun ensimmäinen päivä. Talvi ei vielä suostu tulemaan, kaupunki on samanlainen kuin viimeiset kolme kuukautta, märkä ja kolea. Illalla käyn taas tikkupissalla, enkä tiedä itkeäkö vai nauraa. Plussa piirtyy esiin kontrolliviivan jälkeen, mutta vahvistuu hetki hetkeltä. Hymy, epäusko ja hämmennys - voi hyvä luoja mitä nyt - sekä pieni ripaus "mitäs minä sanoin" -asennetta. Tiesinhän minä, olin kaksi yötä jo ollut niin varma kuin nainen kehonsa toiminnan perusteella voi. Eli en yhtään, toimivathan placebolääkkeetkin, tiedän että mielikuvituksen voima on uskomaton. Mutta nyt se mielikuvitus piirtyi eteeni kahtena pinkkinä viivana.

Siellä se nyt kasvaa, joku tyyppi. Tyyppi, joka tosin on noin millimetrin mittainen kelluva solupallo, mutta jolla on voima saada kantajansa uskomattoman väsyneeksi, olon kuvottavaksi ja tissit kipeiksi. Puhumattakaan siitä kaikesta myllerryksestä, mitä soluvauva ajatuksissamme aiheuttaa. Melkoinen voima noin pieneksi tyypiksi. Viikolla 4 + ? todennäköisesti mennään.