Ajatus lapsesta tulee viikko viikolta konkreettisemmaksi. Välillä se oikein pysäyttää: minulleko muka on oikeasti tulossa lapsi? Pieni, ihan oikea ihminen, joka on sitten oikeasti olemassa ja koko ajan läsnä. Luultavasti äitisuhteen ohella elämäni merkittävin ihmissuhde. Aluksi täysin riippuvainen minusta, ja silti ihan erillinen olento. Mitä ihmettä oikein olen mennyt tekemään!
Viimeisimpänä konkretisoijana toimivat viikko sitten ostamani yhdistelmävaunut. Tuntuu yhtä aikaa hienolta ja hurjalta tehdä niin isoja hankintoja Tyyppiä varten. Asiaankuuluvan hinta- ja varustevertailun, sekä intensiivisen huuto.netin selaamisen jälkeen päädyin Brion kombi -yhdistelmiin, jotka vaan jotenkin tuntuivat oikeilta. Hintaa tuli 145 e, ja olen kyllä tosi tyytyväinen hankintaan! Siitä huolimatta, että vaunut ovat vielä toisessa kaupungissa, enkä ole päässyt niitä edes koittamaan, saati sitten että tietäisin miten ne käytännössä toimivat Tyypin kanssa... On heittoaisa, neljä ilmakumipyörää ja metallinen tavarakori, jotka oikeastaan olivat tärkeimmät speksit. Halusin vaunut jotka kulkevat myös sohjossa ongelmitta, ja tavarakorin johon mahtuu isommatkin ostokset. Ei siis varsinaisesti mitkään näppärät ja pienet kaupunkivaunut, mutta eiköhän noi bussiin kuitenkin mahdu.
Kävin myös kirjoittamassa vuokrasopimuksen minun ja Tyypin uudesta kodista. Näppärän oloinen vajaa 50 neliön yksiö tupakeittiöllä, kävelymatkan päässä yliopistolta ja keskustasta, ja bussitkin kulkee vierestä. Eniten ilahduttaa kuitenkin, että asunto on katutasossa, on oma sisäänkäynti sekä terassi ja pieni pensasaidan reunustama nurmikokaistale etelään, sisäpihalle päin. Vaikka tänä kesänä ei Tyyppi vielä paljon ehdikään pihalla kelliä, haaveilen jo seuraavasta kesästä, kun siellä tapaillaan ensiaskelia. Vaikka muuttaminen stressaa, niin kuin aina, olen silti hirveän innoissani. Meidän oma pesä.
Viime päivät olenkin kuluttanut ahkerasti lisäten kirpputorin kirjanmerkkeihin kaikkea hyödyllistä ja suorastaan välttämätöntä vauva- ja kodintavaraa. Kantoliinoista täytyy hankkia ainakin yksi rengasliina, yhden trikoisen saan serkulta, ja myöhemmin varmasti myös yksi kudottu pitkä liina. Iskin myös silmäni tällaiseen Koala-riippukeinuun, joka on ehkä pakko saada, vaikka en tiedä mihin se mahtuu jos haluan myös pinniksen sängyn viereen. Voi valintoja! Hoitopöytä on vielä kysymysmerkki - uuden asunnon vessa on toisaalta niin tilava, että hoitotaso siellä olisi varmaan kätevä. Lisäksi pakollisista hankinnoista puuttuu ainakin turvakaukalo ja amme. Sekä vuodesohva, pölynimuri ja mikro...
Ihan kuin en ehtisi laittaa kaikkea valmiiksi ja tehdä hankintoja sitten muuton jälkeen. Ja olisiko materiaa tärkeämpää sittenkin se läsnäolo?
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Siirtymäriitti ja kansanuskomuksia
Tänään lukiessani Minna Haatajan kirjaa Hyvä syntymä, mielessäni vasta kirkastui: raskaudessa on tosiaan kyse siirtymäriitistä. Itsestäänselvää, nyt kun sitä ajattelee, tässähän täyttyvät kaikki siirtymäriitin piirteet. Vanha uskontotieteen opiskelija minussa hihkuu, tämä teoretisointi tekee asian paljon käsitettävämmäksi.
"Siirtymäriitin tarkoituksena on selittää yksilölle tai ryhmälle yhteisörakenteessa tapahtunut muutos" kertoo wikipedia, tuo lähteistä auvoisin. Syntymä, pubertetti, naimisiinmeno ja kuolema lienevät yleisimpiä nykyään vietettyjä siirtymäriittejä, jossa ihmisen asema yhteisössä muuttuu. Raskautta ei sinänsä juhlita, mutta muutos tyttärestä äidiksi, lapsettomasta lapselliseksi on silti suuri, niin naiselle itselleen kuin muulle yhteisölle. Lapsen saaneen ääni yhteisössä on toisenlainen, siinä on syvempää kaikupohjaa, ja vaikka nykyään elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa lapsen saaminen ei enää määritä koko ihmisarvoa (hyvä niin!), äitiyttä arvostetaan yhä.
Siirtymäriitit jaetaan yleensä kolmeen vaiheeseen: irtaantuminen, siirtymä eli liminaalivaihe, ja uudelleen liittyminen, ja nämä painottuvat riitistä riippuen eri tavalla. Raskaana oleva on leimallisesti liminaalitilassa, välivaiheessa lapsettomuuden ja äitiyden rajalla. Vanha rooli on jo jätetty taakse, mutta uutta asemaa ei vielä ole, vaan se muodostuu pikkuhiljaa raskauden edetessä ja vakiintuu vauvan syntymän jälkeen.
Liminaalivaihe on normaalin tilan, ajan ja sosiaalisuuden ulkopuolella - pyhä tila. Kuinka ollakaan, raskaana olevan onkin sanottu olevan "siunatussa tilassa" ja edelleenkin tuntuu, kuin raskaana olevia ympäröisi jokin näkymätön kunnioituksen kehä. Vaikkei raskaus enää ole tabu, eikä nyky-yhteisössä ole määrääviä normeja, miten raskaana olevaan tulisi suhtautua, ihmiset tuntuvat silti vaikuttuvan uuden elämän luomisen edessä. Tuntemattomat hymyilevät, ihmiset muuttuvat avuliaiksi ja kunnioittaviksi. Maallistuneessa ympäristössä "pyhä tila" kalskahtaa liioitellulta, varsinkin kun raskaudesta puhuminen peräpukamia myöten on ihan ok, mutta on tässä jokin mystisyys läsnä, ihmeen tuntu.
Vanhassa suomalaisessa maatalousyhteisössä tämmöinen avoimuus ei olisi tullut kuulookaan, minunkin raskauteni olisi vielä visusti piilossa. Raskaus koitettiin salata ennenkaikkea "pahaa silmää" pelätän, ettei kukaan pahantahtoinen vaan katsoisi ja "pilaisi" synnyttäjää tai tulevaa lasta. Synnytykseen myös ajateltiin tulevan sitä suuremmat tuskat, mitä useampi asiasta ennalta tiesi. Raskautta oli tärkeää suojata erilaisilla riiteillä ja maagisella varomisella, niin kuin yhteisön kannalta merkittäviä siirtymiä ylipäätään. Raskaana olevan ei ollut edes sopivaa käydä kylässä, tansseissa, häissä eikä hautajaisissa, vaan oman ja lapsen terveyden tähden tuli pysytellä kotona. Uskottiin myös että lapsi tulee ujoksi, jos äiti raskaana ollessaan ei pysyttele pois ihmisten näkyvistä.
Siirtymätilalle tyypillistä onkin sosiaalisesta yhteisöstä eristäytyminen - mikä ainakin minun raskaudessani on aika voimakkaasti läsnä. Ei huvita nähdä kuin lähimpiä ihmisiä, ei jaksa lähteä, ei tunnu tärkeältä osallistua. Ehkä juuri siksi, että oma sosiaalinen rooli on murrosvaiheessa. Oma keho, vauva ja muutos täyttävät elämän.
Raskausajan ajatteleminen siirtymätilana antaa myös mielelleni luvan kipuiluun ja ristiriitaisuuksiin. Ainahan nämä on tämmöisiä vaikeita aikoja, kasvaminen, luopuminen ja muutokset. Vaikka aikuistumista juhlitaankin murrosiän keskellä, on todellinen aikuistumisriitti käsillä vasta nyt.
Aihetta sivuavana iltakirjana olen lukenut SKS:n toimittamaa kirjaa Syntymä: enteitä ja uskomuksia. Nyt tiedän mitä varoa ja kuinka säilyttää lapsilykky. Monet enteistä luetaan vasta lapsen synnyttyä, mutta tässä kansanviisauksien parhaita paloja myös teille opiksi:
"Siirtymäriitin tarkoituksena on selittää yksilölle tai ryhmälle yhteisörakenteessa tapahtunut muutos" kertoo wikipedia, tuo lähteistä auvoisin. Syntymä, pubertetti, naimisiinmeno ja kuolema lienevät yleisimpiä nykyään vietettyjä siirtymäriittejä, jossa ihmisen asema yhteisössä muuttuu. Raskautta ei sinänsä juhlita, mutta muutos tyttärestä äidiksi, lapsettomasta lapselliseksi on silti suuri, niin naiselle itselleen kuin muulle yhteisölle. Lapsen saaneen ääni yhteisössä on toisenlainen, siinä on syvempää kaikupohjaa, ja vaikka nykyään elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa lapsen saaminen ei enää määritä koko ihmisarvoa (hyvä niin!), äitiyttä arvostetaan yhä.
Siirtymäriitit jaetaan yleensä kolmeen vaiheeseen: irtaantuminen, siirtymä eli liminaalivaihe, ja uudelleen liittyminen, ja nämä painottuvat riitistä riippuen eri tavalla. Raskaana oleva on leimallisesti liminaalitilassa, välivaiheessa lapsettomuuden ja äitiyden rajalla. Vanha rooli on jo jätetty taakse, mutta uutta asemaa ei vielä ole, vaan se muodostuu pikkuhiljaa raskauden edetessä ja vakiintuu vauvan syntymän jälkeen.
Liminaalivaihe on normaalin tilan, ajan ja sosiaalisuuden ulkopuolella - pyhä tila. Kuinka ollakaan, raskaana olevan onkin sanottu olevan "siunatussa tilassa" ja edelleenkin tuntuu, kuin raskaana olevia ympäröisi jokin näkymätön kunnioituksen kehä. Vaikkei raskaus enää ole tabu, eikä nyky-yhteisössä ole määrääviä normeja, miten raskaana olevaan tulisi suhtautua, ihmiset tuntuvat silti vaikuttuvan uuden elämän luomisen edessä. Tuntemattomat hymyilevät, ihmiset muuttuvat avuliaiksi ja kunnioittaviksi. Maallistuneessa ympäristössä "pyhä tila" kalskahtaa liioitellulta, varsinkin kun raskaudesta puhuminen peräpukamia myöten on ihan ok, mutta on tässä jokin mystisyys läsnä, ihmeen tuntu.
Vanhassa suomalaisessa maatalousyhteisössä tämmöinen avoimuus ei olisi tullut kuulookaan, minunkin raskauteni olisi vielä visusti piilossa. Raskaus koitettiin salata ennenkaikkea "pahaa silmää" pelätän, ettei kukaan pahantahtoinen vaan katsoisi ja "pilaisi" synnyttäjää tai tulevaa lasta. Synnytykseen myös ajateltiin tulevan sitä suuremmat tuskat, mitä useampi asiasta ennalta tiesi. Raskautta oli tärkeää suojata erilaisilla riiteillä ja maagisella varomisella, niin kuin yhteisön kannalta merkittäviä siirtymiä ylipäätään. Raskaana olevan ei ollut edes sopivaa käydä kylässä, tansseissa, häissä eikä hautajaisissa, vaan oman ja lapsen terveyden tähden tuli pysytellä kotona. Uskottiin myös että lapsi tulee ujoksi, jos äiti raskaana ollessaan ei pysyttele pois ihmisten näkyvistä.
Siirtymätilalle tyypillistä onkin sosiaalisesta yhteisöstä eristäytyminen - mikä ainakin minun raskaudessani on aika voimakkaasti läsnä. Ei huvita nähdä kuin lähimpiä ihmisiä, ei jaksa lähteä, ei tunnu tärkeältä osallistua. Ehkä juuri siksi, että oma sosiaalinen rooli on murrosvaiheessa. Oma keho, vauva ja muutos täyttävät elämän.
Raskausajan ajatteleminen siirtymätilana antaa myös mielelleni luvan kipuiluun ja ristiriitaisuuksiin. Ainahan nämä on tämmöisiä vaikeita aikoja, kasvaminen, luopuminen ja muutokset. Vaikka aikuistumista juhlitaankin murrosiän keskellä, on todellinen aikuistumisriitti käsillä vasta nyt.
Aihetta sivuavana iltakirjana olen lukenut SKS:n toimittamaa kirjaa Syntymä: enteitä ja uskomuksia. Nyt tiedän mitä varoa ja kuinka säilyttää lapsilykky. Monet enteistä luetaan vasta lapsen synnyttyä, mutta tässä kansanviisauksien parhaita paloja myös teille opiksi:
Jos vaimo raskaana ollessaan makaa paljon, niin lapsesta tulee laiska. (...)
Jos leipä pantiin pöydälle nurin, niin lapset syntyi väärinpäin. (Perätilan välttämiseksi!)
Kumpi yhdyselämän aikana on kiihkeämpi, sen näköinen lapsesta tulee.
Jos lapsella on iso nenä, hänestä tulee rikas, vaikka äiti olisi miten köyhä tahansa ( - Tyyppi, toimeentulosi on tällä turvattu!)
On sellainen uskomus, että lapsesta tulee sen henkilön näköinen, jota äiti raskaana ollessaan paljon näkee. Niinpä yhden talon emäntä selitti, että heidän kymmenestä lapsestaan on yhdelle pojalle tullut ruskeat silmät - vaikka isä ja äiti ovat sinisilmäisiä - siitä syystä, että emännän raskaana ollessa oli piikana hyvin ruskeasilmäinen tyttö. Kun emäntä tuli häntä paljon näkemään, niin tuli lapsesta ruskeasilmäinen. (Tähän voi aina vedota!)
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Hiljaisen viikon päätös, rv 22+2
varoitus: teksti sisältää raskauden fyysisillä ominaisuuksilla mässäilyä
Syytän blogihiljaisuudesta väsymystä, joka on lamauttanut viime viikkoina kaiken muun, paitsi aivan pakollisen toiminnan. Kahden viikon ajan pakollisten opiskelumenojen lisäksi vain nukuin ja valitin väsymystä. Väsymys sai pelkäämään masennuksen syventymistä, yhdistän väsymyksen oireiluna niin vahvasti siihen, ja kun tuntuu ettei jaksa, eikä mikään määrä yrittämistä riitä, on itsesyytösten kehä nopeasti valmis. Toisaalta tuntui kuitenkin, etteivät ajatukset sinänsä ole synkät, en vain jaksa.
Siispä soitto neuvolaan, ja sainkin pika-ajan suoraan samalle iltapäivälle. Hemoglobiini ystävämme oli tippunut lukemaan 110, mikä ilmeisesti vähän verotti olotilaa. Nyt viikon rautakuurin ja loman jälkeen, alkaa elo pikkuhiljaa palata. Rautavalmiste tosin meni vaihtoon, kun sekoitti mahan pari kertaa sen verran tehokkaasti, että kolmatta en jää odottamaan. Nyt koitan nestemäisellä rauta-vitamiinimehulla, kuuleman mukaan se monilla imeytyy paremmin.
Rakenneultra meni mallikkaasti, Tyyppi pyöriskeli ja esitteli itseään joka kuvakulmasta niin kuin ensimmäisessäkin ultrassa. Äidin tunnekuohu ja ihmetys ei ollut ensimmäistä kertaa vastaava, kun vauva on muutenkin nyt liikeiden myötä aika konkreettinen, mutta päivän mittainen kestohymy jäi. Kaikki mitat vastasivat viikkoja eikä häikköjä näkynyt, piilossa ovat. Istukka on kasvanut optimaalisesti kohdun takaseinämään, mikä selittää aikaisin tuntuneita liikkeitä, ja on tietysti kiva kuulla synnytystä ajatellen. Painoarvioksi tuli hyvin keskimääräinen 350 grammaa, muita mittoja en edes muista, eikä neuvolakortin merkinnöistä saa yhtään mitään selvää. Ammattilaisten salakieltä.
Sukupuolta ei sitten näkynyt, tosin en tiedä kuinka tarkkaan kätilö edes sitä puolta ultrasi, kun uskalsin kysyä vasta pöydältä nousemisen jälkeen. Arveli tyttöä, mutta toisaalta muistutti, että monilla pojilla kivekset laskeutuvat vasta rv 30 paikkeilla, että voi se nyt olla kumpi vaan. "Suosittelen, että katsot tarkemmin sitten synnytyksen jälkeen" sanoi huumorintajuinen kätilö, ja näin kai se on tehtävä. Sen verran tämä epävarmakin tulos muutti omaa ajattelua, että olen pikkuhiljaa valmistautunut ajatukseen, että Tyyppi voi tosiaan olla tyttö. Toisin kuin alkuun, se ei enää tunnu yhtään mahdottomalta ajatukselta, jopa päinvastoin.
Oman kehon muutokset jaksavat ihmetyttää. Painoa ei ole nyt kotivaa'an mukaan tullut paljoakaan, mutta vatsanahka kyllä venyy niin, että toisinaan kiristää rasvailusta huolimatta. Navan pullahtaminen ulospäin on vain ajan kysymys, uskoisin. Kaiken huipuksi uuden kasvupyrähdyksen kokeneet rinnat aloittivat viikko sitten toimintansa tuottamalla esimaitoa. Äärettömän huvittavaa ja jotenkin uskomatonta. Minä osaan, olen toimiva fyysinen olento! Kehoni kasvattaa uutta elämää juuri niin kuin on tarkoitus, ja noin vain, ilman mitään muuta ohjetta kuin ikiaikainen geneettinen valmius lisääntyä. On tämä vaan jotenkin älyttömän siistiä.
Muutos: maha viikolla 11+1 ja 22+2. Näin me kasvetaan!
Syytän blogihiljaisuudesta väsymystä, joka on lamauttanut viime viikkoina kaiken muun, paitsi aivan pakollisen toiminnan. Kahden viikon ajan pakollisten opiskelumenojen lisäksi vain nukuin ja valitin väsymystä. Väsymys sai pelkäämään masennuksen syventymistä, yhdistän väsymyksen oireiluna niin vahvasti siihen, ja kun tuntuu ettei jaksa, eikä mikään määrä yrittämistä riitä, on itsesyytösten kehä nopeasti valmis. Toisaalta tuntui kuitenkin, etteivät ajatukset sinänsä ole synkät, en vain jaksa.
Siispä soitto neuvolaan, ja sainkin pika-ajan suoraan samalle iltapäivälle. Hemoglobiini ystävämme oli tippunut lukemaan 110, mikä ilmeisesti vähän verotti olotilaa. Nyt viikon rautakuurin ja loman jälkeen, alkaa elo pikkuhiljaa palata. Rautavalmiste tosin meni vaihtoon, kun sekoitti mahan pari kertaa sen verran tehokkaasti, että kolmatta en jää odottamaan. Nyt koitan nestemäisellä rauta-vitamiinimehulla, kuuleman mukaan se monilla imeytyy paremmin.
Rakenneultra meni mallikkaasti, Tyyppi pyöriskeli ja esitteli itseään joka kuvakulmasta niin kuin ensimmäisessäkin ultrassa. Äidin tunnekuohu ja ihmetys ei ollut ensimmäistä kertaa vastaava, kun vauva on muutenkin nyt liikeiden myötä aika konkreettinen, mutta päivän mittainen kestohymy jäi. Kaikki mitat vastasivat viikkoja eikä häikköjä näkynyt, piilossa ovat. Istukka on kasvanut optimaalisesti kohdun takaseinämään, mikä selittää aikaisin tuntuneita liikkeitä, ja on tietysti kiva kuulla synnytystä ajatellen. Painoarvioksi tuli hyvin keskimääräinen 350 grammaa, muita mittoja en edes muista, eikä neuvolakortin merkinnöistä saa yhtään mitään selvää. Ammattilaisten salakieltä.
Sukupuolta ei sitten näkynyt, tosin en tiedä kuinka tarkkaan kätilö edes sitä puolta ultrasi, kun uskalsin kysyä vasta pöydältä nousemisen jälkeen. Arveli tyttöä, mutta toisaalta muistutti, että monilla pojilla kivekset laskeutuvat vasta rv 30 paikkeilla, että voi se nyt olla kumpi vaan. "Suosittelen, että katsot tarkemmin sitten synnytyksen jälkeen" sanoi huumorintajuinen kätilö, ja näin kai se on tehtävä. Sen verran tämä epävarmakin tulos muutti omaa ajattelua, että olen pikkuhiljaa valmistautunut ajatukseen, että Tyyppi voi tosiaan olla tyttö. Toisin kuin alkuun, se ei enää tunnu yhtään mahdottomalta ajatukselta, jopa päinvastoin.
Oman kehon muutokset jaksavat ihmetyttää. Painoa ei ole nyt kotivaa'an mukaan tullut paljoakaan, mutta vatsanahka kyllä venyy niin, että toisinaan kiristää rasvailusta huolimatta. Navan pullahtaminen ulospäin on vain ajan kysymys, uskoisin. Kaiken huipuksi uuden kasvupyrähdyksen kokeneet rinnat aloittivat viikko sitten toimintansa tuottamalla esimaitoa. Äärettömän huvittavaa ja jotenkin uskomatonta. Minä osaan, olen toimiva fyysinen olento! Kehoni kasvattaa uutta elämää juuri niin kuin on tarkoitus, ja noin vain, ilman mitään muuta ohjetta kuin ikiaikainen geneettinen valmius lisääntyä. On tämä vaan jotenkin älyttömän siistiä.
Muutos: maha viikolla 11+1 ja 22+2. Näin me kasvetaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)