Aiemmin suhtauduin vähän skeptisesti raskausoireisiin, ruokahimoihin ja muihin. Eihän niitä nyt kaikille tule, höyrähtäneiden liioittelua. Voi kuule tyttö - nyt olo on suoraan kuin raskauden opaskirjasta. Homma on vasta aluillaan, oli viikko nyt sitten viisi tai mikälie (olisi jo se ultra!), mutta kaikkea löytyy.
Rinnat ovat uskomattoman kipeät, sellainen pieni vihlonta liikuessa nyt vielä menisi, mutta kun särkee ihan paikallaan ollessaankin, ja tuntuu että ne paisuvat kuin pitäisi ruokkia puoli valtakuntaa jo ensi viikolla. Myös kohtua nippailee, kuin kuukautiskipuja enteillen, mutta se on vain ajoittaista ja tavallaan ihan kivaa. Kai siellä jotain tapahtuu!
Väsymys ja mielialat aaltoilevat. Minähän nukkuisin muutenkin 10-12 tuntia yössä, mutta nyt väsymys on erilaista, jotenkin kokonaisvaltaisesti tipauttavaa, niin että alkuillasta päiväunet on melkein pakolliset. Eilinen päivä tuntui hyvin tutulta, juuri siltä kuin tavallisesti pitkäksi venyyneen baari-illan ja lyhyen yön jälkeen. Väsytti, kuvotti ja tympi. Tänään olen sentään selvinnyt pitkälti ilman pahoinvointia, koittaen syödä tasaisesti, ja olokin on ollut virkeämpi. Ulkoilu auttaa selvästi, kunhan ei liiku liian rajusti ja muistaa tankata heti sen jälkeen.
Ruuan kanssa meininki menee ihan älyttömäksi. Mieli tekee lähinnä joko suolaisia tai raikkaita asioita. Kuitenkin se, mikä eilen oli maailman parasta, voi tänään aiheuttaa silkkaa kuvotusta. Perjantaina himoitsin homejuustoa (kylläkyllä, pastöroidusta maidosta), mutta kun koitin eilen ostaa sitä kaupasta lisää, en pystynyt ottamaan edes pakettia käteeni, ja kotimatkalla kaupasta piti pysähtyä hengittämään ja nielemään kuvotusta. Niinpä täytän jääkaappia potentiaalisilla elintarvikkeilla, joita saattaisi tehdä mieli. Tällä hetkellä ykköstä on appelsiini- ja karpalomehu sekä riisikakut. Myös vegesalami, johon sorruin eilen Ruohonjuuressa, on tehnyt kauppansa leivänpäällysteenä, sopivan suolaista ja makuisaa. Lanttulaatikkoa voisin syödä koko ajan - ainakin vielä tänään.
Pahaksi onnekseni olen allerginen suurimmalle osalle hedelmistä, ja entinen vakiovälipalani banaani on täysin syötäväksikelpaamatonta. Sitruksia voisin syödä vaikka kuinka paljon, mutta sitten saapuu ystävämme närästys, joka pienenä poltteena kutittelee vähän väliä ylävatsaa. Kahvia menee vielä, mutta nyt sekin tuntuu närästävän. Päätin rajoittaa juomisen kahteen mukiin päivässä, aamulla ja iltapäiväruuan jälkeen, mutta tänään jäi yhteen. Rooibokseen on kai siirtyminen.
Ei se sitten tainnutkaan olla raskaana olevien hörhöjen liioittelua. Ja kuulemma keskimäärin tämä vain pahenee viikoilla 8-11. Mahtavaa. Tule jo energinen ja hehkeä keskiraskaus?
Hyvin kehiteltyjä oireita juu :) koko rahan edestä. Närästys tuppaa kyllä iskemään vasta, kun kohtu painaa vatsalaukkua, ja vattahapot jytää ruokatorveen, elikkäs ehkä puolenvälin jälkeen. Tulee piiiitkä raskaus...
VastaaPoistaNäin mää kanssa jo jostain luin, tosin myös kuulemma hormoneista, itte epäilen että johtuu noista sitruksista, jotka on maistuneet hyvältä. :) Ei närästys mikään uusi vaiva ole mulle muutenkaan, eiköhän se oo ruokavalio ja stressi jokka nyt painaa.
VastaaPoista