Eilinen ilta kaupungissa havahdutti huomaamaan, miten siedän ihmisiltä melkein mitä tahansa käytöstä. Kotimatkalla sisuunnuin: ei tämä näin voi jatkua. Minun ei tarvitse kestää, minulla on oikeus saada hyvää kohtelua, minun ei tarvitse kuunnella loukkauksia, minulla on oikeus pyytää haluamaani, sanoa toiveeni ääneen.
Ilman raskautta en ehkä olisi huomannut. Raskauden myötä minun on paljon helpompaa myöntää oma arvoni. Minulla on tehtävä, minä olen tärkeä, ja minun on pidettävä huolta itsestäni, sillä se kaikki vaikuttaa myös pienen Tyypin elämään. Minun on opittava pitämään puoliani ja lakattava toisten mielenoikkujen armoilla eläminen. Rakennettava oma ja kantava elämä.
Ennenkaikkea siksi, että jos annan ihmisten riepotella minua, se vaikuttaa myös lapsen elämään. Tulevaisuudessa annan lapselle mallin siitä, miten ihmisten kanssa toimitaan. Minun on opittava asettamaan rajani, jos haluan että lapsikin sen oppii. Mitä tahansa ei tarvitse sietää. Toivoisin, että lapsesta kasvaa oman arvonsa ymmärtävä tyyppi - vain sitä kautta voi oikeastaan oppi arvostamaan ja rakastamaan muita ihmisiä terveellä tavalla. Siispä minunkin on se opeteltava.
Hei pikku tyyppi, minä suojelen ja rakastan sinua niin, ettei mitään pahaa tapahdu, kunnes opit pitämään puolesi maailmaa vastaan.
Tämän päivän voimalauluna toimii Scandinavian Music Groupin Näin minä vihellän matkallani, joka oikeastaan kertoo erosta, mutta myös siitä, että tulipa mitä tahansa, minähän nousen ja jatkan eteenpäin. Jos sen on oltava niin / olkoon sitten niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti