Eilen tuli neuvolasta ensimmäiset täytettävät lomakkeet. Näin yhteiskunnan kontrolloiva sormi antaa ensihipaisunsa Tyypin elämään, ja siitä onkin sitten turha yrittää irti pyristellä - tai ainakin se on kovan työn takana. Hyvähän se on, että pidetään ihmisistä huolta, ideaalina yhteiskunnan tarjoamat tukipalvelut ovat erittäin tuettava ja toivottava juttu. Välillä vaan tuntuu että roolit ovat kääntyneet väärin päin, niin että yhteiskunta ei ole ihmistä varten, vaan ihminen yhteiskuntaa palvelemassa. Tai onhan se luonnostaan kaksisuuntainen suhde, kansalaisuuteen liittyy oikeuksia ja velvollisuuksia. Mutta nyt eksyn taas asiasta.
Kuvaavaa on, että vasta nyt oman tilanteen kautta, alan nähdä kuinka vahvasti normitettua perhe-elämä ja vanhemmuus on. Vaikka olen pitänyt itseäni vapaamielisenä ja tiedostavana, istuu ydinperhemalli omissakin oletuksissa sitkeästi. Puhumattakaan muista.
Neuvolan lapuissa puhutaan toistuvasti lapsen äidistä ja isästä. Onhan se helpointa - jokaisella lapsella toki on biologinen äiti ja isä. Mutta miten täyttävät lomakkeen sateenkaariperheet, esimerkiksi kolmiapilaperheen tapauksessa? Olisiko mahdollista puhua neutraalisti ja yksinkertaisesti lapsen vanhemmista?
Toisena oletuksena iski vastaan kohta "Milloin olette lopettaneet ehkäisyvälineiden käytön?" Olisihan toki rumaa kysyä, onko lapsi suunniteltu, mutta lomakkeessa esiintyvä piilonormittava kielenkäyttö ei anna vahinkolapseen edes mahdollisuutta.
Esitietolomakkeen lisäksi täytettävät ruokailu- ja päihteidenkäyttötottumuskyselyt eivät yllättäneet, näitähän nyt on täytelty. Normittavia toki nekin, kertovat vahvasti siitä millainen hyvän ihmisen tulisi olla. Siihen onnistuin suhtautumaan aikalailla huumorilla - tiesinhän jo valmiiksi ettei elämäni ole viime aikoina noudattanut kunnon ihmisen päivä- tai viikkorytmiä. Kysymys ”Poltatko hashista?” sai nauramaan, onko tämä kysely 80-luvulta vai terveydenhuollon henkilöstö muuten vaan vähän pihalla. (En tunne ketään, joka käyttäisi kannabista hasiksen muodossa, tiedostavat hipit käyttävät kotikasvatettua kukkaa, jonka alkuperä ja lisäaineettomuus on tiedossa. Puhumattakaan siitä, että kannabistuotteita tarvitsisi aina polttaa, tai että hasis kirjoitetaan suomeksi ilman h-kirjainta.)
Eilen tutustuin myös lakisääteisiin asioihin ja Kelan myöntämiin tukiin. Tiedän, ettei niillä ole vielä mitään kiirettä, mutta kun raskautta ei oikein voi kontrolloida mitenkään, tekee tiedon hankkiminen olon varmemmaksi ja tuo hallinnan tunnetta hommaan. Ydinperhemalli on tukimuotojen vahva taustaoletus. Esimerkiksi isyysvapaaseen ja -rahaan tai isäkuukauteen ei ole oikeutettu, ellei asu lapsensa äidin kanssa samassa asunnossa. Millä tavalla yhteishuoltajuuden valinnut, lapsensa tunnustanut mies on vähemmän lapsensa isä asuessaan eri asunnossa? Kaikissa tilanteissa lapsi ei synny parisuhteeseen. Emme Untamon kanssa ole missään vaiheessa seurustelleet, eikä erillään asuminen siis johdu erosta tai välien rikkoontumisesta. Mies haluaa kantaa vastuun lapsestaan, vaikka vakinainen asunto onkin eri, mutta isyyteen kuuluvat edut häneltä evätään. Epäreilua.
Sateenkaaripareille on sentään nyt myönnetty oikeus isyysrahaan ja isäkuukauteen, mutta heilläkin se edellyttää samassa asunnossa elämistä. Ydinperheistä poikkeavia elämänmalleja ei ikäänkuin ole olemassa. Tyyppi saa kyllä yksinhuoltajakorotusta lapsilisään, jos emme muuta Untamon kanssa yhteen, vaikka Tyypillä onkin kaksi huoltajaa. Sen sijaan jos kanssani asumaan muuttaisi joku mies, jolla ei huoltajussuhdetta Tyyppiin, yksinhuoltajakorotus poistuisi. Elatusapua on lapsen kanssa eri asunnossa asuvan vanheman maksettava, mutta yhdessä asuessa ihmissuhde on ilmeisesti aivan toisella pohjalla, vaikka välillämme mikään ei muuttuisi.
Epäreilusti myöskään hoitovapaaseen ja kotihoidon tukeen ei etävanhemmalla ole oikeutta, jos esimerkiksi vanhempainvapaan jälkeen minä haluaisin mennä opiskelemaan ja Untamo jäädä hoitamaan lastaan. Sen sijaan kotihoidon tukea saa, jos palkkaa kotiin hoitajan, ja esimerkiksi lapsen mummo käy tähän hommaan. Sopisiko sitten palkata hoitajaksi lapsen isä?
On toki totta, että Suomi on moniarvoistunut aika vastikään, oikeastaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Tähän aikaan kasvaneena on vain vaikea ymmärtää tätä luutuneisuutta, vaikka tiedän että rakenteet ovat jähmeitä ja muuttuvat hitaasti.
Aiemmin vauvakuumeillessani lupasin itselleni, että raskaana ollessani saan sitten tilata Vauva-lehden. Pidän Vauvasta, siinä on hyvällä asenteella kirjoitettuja artikkeleita, ei juurikaan typeriä muoti-, tavara- tai julkkisjuttuja kuten Kaksplussassa, vaan sopivasti asiaa ja tavallisten ihmisten kokemuksia, sekä hyvät kolumnistit. Nyt kuitenkin heteronormatiivinen parisuhdeoletus on alkanut pistää silmään. Tietysti keskiössä ovat vauva ja äiti – isille lehti on varmasti vieraannuttavaa lukemista – ja mies näyttäytyykin lähinnä äidin kautta, ei itsenäisenä vanhempana. Naisille suunnatuissa jutuissa mies pilkahtaa esiin sivulauseissa taustaoletuksena: pyydä isää, sovi lapsen isän kanssa, isä voi auttaa jne. Samalla tavoin isiä työnnetään sivustakatsojiksi kuulemma neuvolassakin. Erilaiset perhemallit esiintyvät Vauvan jutuissa ihmeteltävinä poikkeuksina samoin kuin harvinaisesta sairaudesta kärsivät lapset tai vanhemmat, eivät tasa-arvoisina vaihtoehtoina. Kai se on väistämätön seuraus kohderyhmästä, suurin osa perheistä kuitenkin on kahden vanhemman heteroperheitä. Silti mietin, tilaisinko sittenkään Vauvaa, vai jatkaisinko vaan Soundin ja Hesarin lukemista, pitäisin itseni kiinni aikuismaailmassa.
En mitenkään tarkoita väheksyä perinteistä ydinperhettä, päinvastoin: onhan se ihanaa, jos onnistuu muodostamaan parisuhteen, jossa molemminpuolinen kunnioitus, luottamus, tuki ja rakkaus kantavat niin, että halutaan saada yhteisiä lapsiakin. Tasa-arvoisuus eri perhemuotojen välillä ei kuitenkaan ole keltään pois, siksi kaikille vanhemmille yhteiskunnan jäseninä soisi samat oikeudet. Epäydinperheessä on ihan tarpeeksi ihmeteltäviä asioita ilman tukimuotojen kanssa taistelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti