Näin viime yönä ensimmäistä raskauteen liittyvää unta.
Lapsen isä (kai?) oli käynyt ostamassa meille vaunut. Ne olivat Brion uusinta unimaailman mallistoa, ällöttävän pastellinväriset yhdistelmät, joiden painorajoitus kuitenkin loppui kahdeksaan kiloon. Työntöaisa oli jotenkin ihmeellisen matalalla, ja sitä sai vaan pariin asentoon, järkevällä työntökorkeudella oli sellainen ihmeellinen ulosvedettävä työntökahva. Vaunut myös olivat todella pitkät, kuin vaunujunaa työntelisi, ja ihmettelin, miten nämä muka saa bussiin tai mihinkään hissiin mahtumaan. Huomasin kuitenkin, että osia voi irrotella toisistaan, siinä oli kaikenlaista lisäkoria ja muuta tilaa viemässä. Tuskastelin vaunujen kokoamisen kanssa, ja ihmettelin saisikohan näistä nyt käyttökelpoiset, ja miksi oli pitänyt mennä ostamaan uusin ja hintavin, mutta epäkäytännöllinen malli, kun käytettynä olisi saanut parempia. Oli se sentään kevyt työntää. Koitin niellä pettymystäni ja kunnioittaa ostopäätöstä, pitäähän muidenkin nyt saada osallistua, ja hyväähän se vain tarkoitti. Mutta kun ne oli vääränlaiset!
Terävä analyytikko voi nyt tästä päätellä kaikenlaista. Onko kyse epävarmuudesta seistä omien toiveiden ja tarpeiden takana, vai sittenkin vain orastavasta shoppailuinnosta?
Selailin kirjakaupassa Malla Rautaparran kirjaa Raskaus, synnytys, äitiys ja luinkin pikkupätkän raskauden ensimmäisen kolmanneksen osalta. Kehossa tapahtuukin yllättävän paljon hormonaalisia muutoksia heti alkuun, istukkahormoni hCGn lisäksi erittyy mm. relaksiinia, joka löystyttää niveliä ja kudoksia ja estää raskauden aikaisia supistuksia. Ja aiheuttaa sen että vähän väliä pissattaa, joudun jo nyt heräämään öisin vessaan , vaikka kohtu ei vielä mitään paikkoja painakaan. Rautaparran mukaan raskauden ensimmäinen kolmannes on tavallaan jopa raskain naisen elimistölle suurista hormonimuutoksista ja alkion nopeasta kasvusta johtuen. Siellä muodostuu nyt kaikki tärkeät elimet hurjaa vauhtia.
Viikonloppuiseen verrattuna nyt on vähäoireisempi vaihe, maalaisjärjellä ajateltuna sanoisin sen johtuvan siitä, että viime viikolla hCGtä nyt vaan ryöpsähti elimistöön sen verran paljon, kun kerran testikin suostui sen viimein näyttämän, että keho oirehti. Tiedä noista ny sitten. Jokatapauksessa oloon on jo vähän tottunut, kuvotusta ei ole juuri ollenkaan ja rinnatkin on vähemmän arat. Alavatsaa sentään jomottaa sen verran kipeästi ja usein, että piti jo googlata onko normaalia - tietysti on. Myös herkkyys on hyvässä terässä. En näillä tarkoita sitä, ettäkö luulisin olevani jotenkin tosi kipeä, pikemminkin pidän itselleni kirjaa. Raskauden loppupuolella nyt jokainen näkee että liikkuminen on hankalaa ja tuskastuttaa, mutta näin alussa kun mitään ei näy ulospäin, näitä kehon ja mielen muutoksia on muiden kai vaikea mieltää todelliseksi. "Sinä kuvittelet puolet" sanoi Tyypin isä eilen. Niin, tottakai haluan kuvitella närästystä ja kipua rintoihin, ja erityisesti itkeä julkisilla paikoilla. Onhan se nyt parasta!
Raskausblogin perustin suurelta osin juuri siksi, ettei minun tarvitse kyllästyttää lähipiiriäni päivittäisellä kertomuksella siitä, mitä kohtaa tänään jomottaa, ynnä muilla yleensä vain raskaana olevaa itseään kiinnostavilla pohdinnoilla. Toisekseen on kiva kirjoittaa itselleen muistiin tuntemuksia, ja blogi motivoi siihen jostain syystä paremmin kuin päiväkirja. Kolmanneksi tulee varmaan huomionhakuisuus ja sitten kirjoittamisen hauskuus ja ystävien pitäminen kätevästi ajantasalla.
Blogin nimeäminen Haahkan pesäksi sai alkunsa pesästä. Pesä on kaveripiirissä käsite turvalle ja hellyydelle, lääke kaikkeen pahaan. Pesässä eli patjojen, peittojen, tyynyjen ja ihmisten pehmeässä sekamelskassa on vietetty monta hyvää juhlinnan jälkeista aamua ja liskojen pelkoista yötä. Samalla tavoin kohtu on pesä, puhumattakaan siitä lämpöisestä pesästä, jonka muodostan Tyypin kanssa syntymän jälkeen. Vasta sen jälkeen mietin, minkä pesästä on kyse. Harhailin pitkään, kunnes muistin hyvän ystävän kanssa syntyneen haahka ja pingviini -roolijaon. Haahka ei kuulosta kauniilta eläimeltä, mutta todellisuudessa se on aika arkisen nätti saariston sorsalintu. Wikipedia-artikelin kuvaus haahkan pesästä: "Pesä voi olla aivan avoimesti heinikossa tai kanervikossa, mutta usein se on piilossa katajatiheikössä" ratkaisi ulkoasun - kanervikkoiset kankaat ovat osa sielunmaisemaani. Erityisesti ihastuin myös haahkan ääneen, joka sopii hyvin kuvaamaan tätä yllätysraskautta: "Haahkan ääni on päivittelevä "o-hhoh"".
Kohdussa kovasti kehittyvä alkio on saanut ajatuksissani ja kirjoituksissani nimen Tyyppi. Ei tekonimeä kai voi valita, ne vaan tulevat jostakin. Tästä lähtien ajattelin kutsua blogissa Tyypin isää Untamoksi, kun hän kuitenkin tässä osahenkilönä pyörii väistämättä, ja koska Untamo muistuttaa hänen oikeaa nimeään suunnilleen yhtä paljon kuin Marjukka minun - eli ei ollenkaan. Ennenkaikkea tietysti kunnianosoituksena Tohtori Sykerössä seikkailevalle Untamo-kamelille - hieno sivuhenkilö hänkin.
Muutoin tästä taitaa tulla aika huono äitiysblogi. En oikein harrasta sellaisia blogeissa trendikkäitä juttuja kuten käsitöitä, skräppäämistä, sisustamista tai shoppailua. Ruuanlaitosta sentään tykkään, mutta mitään marenkikakkuja en taiteile, ja liikunnan harrastamisessa ei ole mitään kovin hehkeää kerrottavaa. Jonkin sortin ekohippi olen, mutta elämäntapavouhotusta en siitä asiasta enää osaa pitää, ja aika paljon tulee tehtyä ekologisesti kestämättömiäkin valintoja. Ylipäätään minulla ei ole täydellistä elämää, en tiedä asioita paremmin kuin muut, vaikka olenkin toki oikeassa keskimääräistä useammin, ja saatan tehdä jopa virheitä ja ajatella rumia ajatuksia. Ehkäpä siis keskityn kirjoittamaan juurikin raskaudesta ja omista kokemuksistani, kertoen vain yhden tarinan muiden joukkoon, yhden mahdollisen tavan selvitä elämästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti