Neuvolasta tuli kotiin monenmoista esitettä ja lippulappusta. THLn raskausopas vaikutti asialliselta ja pätevältä, ja fysioterapeuttien tekemä pikku vihko raskausajan liikunnasta oli asentovinkkeineen hyödyllinen. Kaupallisista ilmaisjakeluista ei voi ihan sanoa samaa.
Vau.fi:n Odotuskalenterissa ainoa hyödynnettävä ja mielenkiintoinen osuus on lapsen kehitys kohdussa viikko viikolta. Muilta osin kirjanen on ärsyttävän asenteellinen, lässyttävä ja epätervettä parisuhdekuvaa ylläpitävä. Kalenteria voi lukea kahteen suuntaan, toisesta kannesta alkaen on osio äidille, toisesta isälle. Naiselle suunnattu osuus on 178 sivua, kun taas tuleville isille riittää kompakti 45 sivua mainoksineen. Lisäksi isien osuus on kirjoitettu kuin pienille idiooteille - ei ihme jos isä ainakin tämän oppaan luettuaan tuntee olevansa ulkopuolinen raskaudessa.
Miehiä sekä aliarvioidaan että alistetaan tiettyyn rooliin. Vai miltä kuulostaa otsikko "Oudot härvelit, joita hormoneiksi kutsutaan" tai yksiselitteinen toteamus "Sinun tärkein työsi raskauden aikana on tukea kumppaniasi. Piste." Miehethän eivät toki ole käyneet peruskoulua ja siten tiedä, mikä on hormoni, ja kaiken huippuna PISTE. Jo ala-asteella on kielletty kirjoittamasta ainekirjoituksen loppuun LOPPU, sillä se on sekä tyylitöntä että tarpeetonta, ja uskon että myös isät ymmmärtävät pointin ilman aukikirjoitettua pistettä.
Isän roolitus on tehty kirjassa todella selväksi. Kaikki isän tunteet ovat pientä verrattuna siihen mitä äiti kokee, aivan kuin isällä ei olisi oikeutta olla yhtä hämmentynyt ja pihalla uudesta tilanteesta. Lisäksi normaali kotitöiden jakaminen ja toisen auttaminen, on muuttunut hyvän isyyden suoritusmittariksi. "Oletko aivan varma, että otat riittävästi osaa kotiaskareisiin, ruoanlaittoon ja siivoukseen? Hoivaaminen on hieno sana, mutta pelkillä puheilla ei keitetä perunoita tai tampata mattoja." Naisen osuudessa ei puhuta halaistua sanaa kotitöistä - tarkoittaako se että raskauden aikana on vapautettu kaikesta, vai kenties kuitenkin sitä, että nainenhan joka tapauksessa luonnollisen naiseutensa vallassa hoitaa kotia, siivoaa ja laittaa ruokaa aina oletusarvoisesti, ja raskaus on erityinen tila jonka aikana mieskin voi vähän autella kotihommissa?
Isille kirjoitetut teema-artikkelit kertovat vauvan välineiden teknisistä ominaisuuksista ja hoitopaikan kalusteiden valinnasta, hyvä ettei sentään nikkaroinnista. Näkökulma on käytännönläheinen, ja kieltämättä tiivistää hyvin monta tärkeää asiaa. Miksei äidin puolella ole tällaista, onko käytännöllisyys isän alaa ja tunteellisuus äidin? Vai johtuuko tämä siitä että mies maksaa, täällä nimittäin sanotaan että "vauvan sänkyä hankittaessa on hyvä muistaa muutama perusasia ennen kuin kaivaa lompakkonsa esiin." Vieläkö nykyskandinaviassa (kalenteri on norjalaista alkuperää) mies todella päättää yksin kodin isoista hankinnoista? Äidin puoliskon teema-artikkelit keskittyvät raskauden fyysiseen puoleen, sekä tunteiden käsittelyyn ja äidin omaan psyykkiseen työhön. Käytännön vinkkejä lapseen valmistautumiseen ei äidille heru sairaalakassin sisältöä enempää.
Myönnetään, luen opasta tahallani fuksianpunaisten tasa-arvolasien läpi, mutta kirja on todellakin täynnä tietynlaisia arvoja ja ennakko-oletuksia. Meinasin heittää kirjasen jo pois, mutta mitäs turhaan kun siitä voi kämppisten kanssa saada myös hyvät naurut. Lempikohtamme toistaiseksi on tunteisiin vetoava kuvaus siitä, mitä sikiö tekee, kun äiti tupakoi. "Ultraäänitutkimus nyttää, kuinka sikiö reagoi kun äiti polttaa savukkeen. Kuvissa näkyy selvästi, kuinka lapsi vääntelehtii voimattomana ja epätoivoisena." Toki on helppoa kuvitella lapseen voimattomuus ja epätoivo, kyllähän minäkin jo kuvittelen Tyypille kaikenlaisia tunteita. Mutta eihän odotusoppaaseen voi kirjoittaa tällaista kaunokirjallisesti värittynyttä tekstiä faktaksi naamioituna. Toki tupakan häkä ja nikotiini vaikuttavat lapsen elintoimintoihin, sydän lyö nopeammin ja liikkeet muuttuvat. Vertailun vuoksi, miltä kuulostaisi lause "Kun äiti juo mukillisen kahvia, lapsi alkaa sätkytellä hädissään ja epätoivoisena" tai vaihtoehtoisesti "sätkytellä energisenä ja riemuissaan"? Mitä jos vaan keskityttäisiin niihin elintoimintoihin ja tieteellisesti todettuihin vaikutuksiin.
Lopulta en tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun katsoin tarkemmin kalenterista löytyvää julkaisijan eli Vau'kirjan mainosta. Tilaamalla yrityksen tervetuliaispaketin, saa paitsi vauvakirjan, jossa on mukana vaaleanpunainen ja sininen taustavaihtoehto, myös pahvisen ensikirjan nimeltä Prinssi ja prinsessa, jota kuvittavat vaaleansiniseen ja -punaiseen asuihin sekä kruunuihin puetut pallopäiset lapset. Tekstistä en edes halua tietää.
Tähän kirjaseen tutustuttuani Vauva-lehti vaikuttaa suorastaan hyvin valistuneelta ja tasa-arvoiselta julkaisulta. Myös huoli sukupuolisterotypioista, joita kannan ajatuksissani ja käyttäytymisessäni osin tiedostamatta, on hiukan hälvennyt. Ainakin minä yritän tiedostaa ja antaa lapselle mahdollisuuksia kasvaa ihan omanlaisekseen. Toisaalta mainitun kaltaiset julkaisut myös vähän pelottavat: tällaiseenko sukupuolierottelun jyrkkään maailmaan lapsi väistämättä kasvaa, tein minä mitä tahansa?
Aiheesta lisää ruodintaa Marianne Grabuckerin Siinäpä vasta kiltti tyttö kirjan myötä. Arviontynkää tulen kirjoittamaan myös vielä ikkunalaudalla vartovista odotusaikaa kuvaavista kirjoista Minna Kiistalan Minä en sitten muutu sekä Eve Mannun Musta tulee perhe! - voimakirja yksinodottavalle. Sitä ennen oikaisen pitkäkseni viihtymään uuden Vauva-lehden pariin, raskaaseen oloon jotakin sopivan kevyttä kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti